perjantai 26. joulukuuta 2014

SS-kenraalin taru jatkuu

Sven Hasselin kirja on ottanut käännöksen entistä mielenkiintosempaan suuntaan. Kirjassa esitetään ensin pätkä jonkun herra-isoherrojen välisistä keskustelusta ja sitten seurataan keskustelun vaikutusta 16. panssaridivisioonan sotaelämään. On salaisia öisiä tehtäviä 'Iivanan' eli venäläisten linjoihin ja myös niskurointia.
Kirja kuvaa todella todentuntuisesti sotilaiden väsymystä sotaan ja sisältää todella järkyttäviäkin pätkiä isommista kahakoista ja yksittäistenkin iivanoiden osumista saksalaisten reiteille.
"Jalantynkä saappaineen sinkoutuu ilmaan"
Yksi kohta kirjassa painautui syvälle mieleeni. Se kertoo uusien preussisotilaiden siirtämisestä leiriltä taistelulinjaan. 16. panssaridivisioonan räiskyvin persoona Porta ajaa yhtä moottorireistä kohti taistelulinjaa. Porta on nauttinut vodkaa lieventääkseen sodan aiheuttamaa stressiä. Porta ajaa kaarteeseen hiukan liian lujaa mistä seuraa yhden alokkaan paiskautuminen reen laidan yli, jolloin alokas jää perässä tulevan kelkan alle.
"Kukaan ei piittaa hänestä. Hän on vain yksi monista, jotka luurankomies puhaltaa pois. Kuolemasta on tullut arkea." 

Olen sitä paljon pohtinut että mitä sotilaat ajattelevat, mitä heidän päässään liikkuu, nähdessään niin paljon kuolemaa. Aiheuttaessaan kuolemaa. Näkevätkö he lopunelämäänsä painajaisia ihmisistä joita ovat tappaneet, vai ajattelevatko he jotenkin tappamisen olevan oikeutettua sodan nimissä?
Koska mun silmissä ainakin sota on vaan muutaman ison herran halu, jota kyseinen herra (Esim. Hitler) toteuttaa kansalaistensa avulla. Ajattelevatko kansalaiset jotka joutuvat sitten herran käskystä tappamaan, että he eivät tapa vaan tämä herra tappaa? Näihin kysymyksiin toivon saavani joitain vastauksia lukemisen edetessä.

~Sanna K

6 kommenttia:

  1. Kirjasi kuulostaa aika rajulta! Olen itsekin miettinyt samanlaisia asioita kuin sinä kirjan lukemisen yhteydessä. Monilla miehillä (ja naisillakin) on sodan jälkeen varmasti vaikeaa. Uskoisin painajaisten olevan useallakin jonkinlainen osa sodan jälkeistä elämää. Valitettavaa kyllä, mutta eikö se myös ole osoitus inhimillisyydestä? Sodassa tappamisesta voi tulla helposti arkinen asia. Toisen ihmisen elämän vieminen voi koskettaa jotain toista vahvemmin kuin jotain muuta. Itse en usko, että kenestäkään tulee minkäänlaista tunteetonta robottia, joka voi ilman mitään (henkisiä) seurauksia tappaa. Tietenkin sodan aikana tappaminen voi olla helpompaa, kun sotijat taistelevat oman maansa puolesta. Ja tälläinen iso herra voi tietenkin käyttää tätä hyväksi. Sodan jälkeen sodassa olleet ja tappaneet voivat ajatella, että heillä ei ollut muuta mahdollisuutta ja tappaminen ei ollut väärin omaa maata puolustaessa. Isoa herraa voi syyttää tietenkin omasta tappamisesta, mikäli hän sodan aloitti, mutta itse en voisi omia tappojani silti sysätä toisen niskoille. Loppujen lopuksi jokainen näistä ihmisistä kantaa sotaa mukanaan lopun elämäänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta herranjesta mitä painajaisia! Mää näen pelottavia asioita unissani jo ihan sillä että turvallisesti kotoo luen tarinaa tapahtumista. Enkä oikeasti näe jotain ihmisenpalasia. Vaan luen niistä. Olisin todennäkösesti ensimmäinen sodassa jolla napsahtais päässä.
      Samaa oon ajatellut että jos sotilaanakin oleva ei ajattele sen vastapuolen olevan samanlailla ihmisiä kuin hänkin. Ne on vaan jotain epämääräistä materiaa. Karu ajatus, mutta mielestäni tämä olisi ainoa tapa säilyä edes missään määrin järjissään..

      Poista
  2. Esille nostamasi teema kuolemasta on mietityttänyt minuakin joskus. Toisaalta miltei satavuotta sitten kuolema oli rauhan aikanakin normaalimpi asia kuin nyt. Isovaari teki kuolemaa pirtissä ja heinätöistä palattuaan perhe huomaa että henki on lähtenyt. Nykyään kuolema on suljettu laitoksiin ja ihmisillä voi mennä kymmeniä vuosia, ennen kuin näkevät ensimmäistä kertaa ruumiin. Sodan aikainen sotapropaganda varmasti helpottaa sotilaiden psyykettä tappamisen keskellä. Harva sotilaista, etenkään hyökkäyssodassa, kokee tappamisen oikeutetuksi jolloin sodan toiminnan kannalta on tärkeää, että joku toinen (ylempi auktoriteetti, esim. Hitler) oikeuttaa sen. Olen keskustellut talvi- ja jatkosodan veteraanin kanssa mm. rintamakarkurien teloittamisesta. Hän hyväksyi telotukset perustellen kantaansa "turhia suita ruokittavana" tai jotain muuta sellaista. Ystävän ja vihollisen raja sodissa on hiuksen hieno...

    -AleksiK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta.. Ihmettelen kyllä suuresti miten ihmiset on pystynyt ikäänkun 'esineellistämään' toisen ihmisen siten että se on oikeutettua tappaa..
      Tai miten jollain ylemmällä auktoriteetillä alun perin on niin paljon valtaa että saa iskostettua ihmisten päähän sen että on ihan ok tappaa, vaikka sen tekisi hänenkin nimessään.

      Poista
    2. Sotilaat ovat kuunnelleet vihollisen esineellistämistä ennen rintamaa varmaankin sen verran, että ovat alkaneet väkisinkin hyväksyä sen, ettei heillä ole oikeutta elämään. NAZI-saksassa sanomalehdet tuottivat juutalaisvastaista propagandaa vuosia ennen kuin holokausti aloitettiin. Mietin myös, että kun tutustut rintamalla johonkin mukavaan jätkään ja se kaatuu syliisi ja tämä toistuu useamman kerran, niin vihollista ei tarvitse edes esineellistää. Hänet saattaa haluta tappaa, vaikka häntä pitäisi tasaveroisena yksilönä. Auktoriteettien valta perustuu pelkoon tai hyötyajatteluun. Jos kapteeni huomaa ettet yritäkkään ampua vihollista, sinut saatetaan telottaa. Loppujen lopuksi hyvin harva sotilas haluaa tappaa toisen ihmisen.

      -arvaa kuka ;)

      Poista
  3. Hienoa keskustelua. Toitte esiin monia hyviä näkökohtia sodassa tappamiseen. Oivaltavaa kommentointia!

    VastaaPoista