Suhteet kunnossa?

Kirjotan tätä tekstiä koko kirjan luettuani. Haluun jakaa tässä yhden (niistä monista) ajatuksista, mitä kirjaa luettaessa minulle heräsi eli Annen suhteista muihin piilotteleviin ihmisiin. Toki kirja herätti muita vaikeasti käsiteltäviä ajatuksia, mutta halusin nostaa esille pohdintani perheen merkityksestä natsi-Saksan aikaan. Koen järkeväksi kertoa ensin hieman henkilöistä, jota liittyvät jotenkin tämän tekstin sisältöön.

Eli Annen lisäksi salaisessa siivessä asustelee Annen isä Otto ja Annen äiti Edith. Otto Frank oli ainoa perheestä, joka selvisi hengissä keskitysleireiltä. Annella oli myös sisar Margot, joka kuoli Annen kanssa erilaisiin tauteihin myöhemmin. Sekä Annelle erittäin tärkeä Peter van Pels, joka oli Frankin perheen lisäksi salaisessa siivessä asuneen perheen poika. Piilossa olijoilla oli neljä suojelijaa lisäksi, jotka kaikki olivat Otto Frankin yrityksen työntekijöitä.

Aloitan kertomaan lyhyesti Annen vanhemmista. Anne kirjoittaa päiväkirjassaan paljon omasta suhtautumisestaan muihin ihmisiin. Anne kirjoittaa eräässä kohdassa siitä, kuinka hänelle ei kelpaa äiti hyvän yön -sanojaksi isän sijasta. Annella onkin paljon läheisemmät välit isäänsä kuin äitiinsä, jota hän ei karkeasti sanottuna voi sietää. Isä tukee Annea enemmän, vaikka äiti yrittääkin muodostaa läheisimpiä välejä tyttäreensä. Tämä tekee minut surulliseksi. Itselläni on molempiin vanhempiini yhtä läheiset välit, ja minun onkin vaikea kuvitella, että tilanne olisi toisin. Annesta vain tuntuu, että äiti ei ymmärrä häntä.

Ymmärrän toki, että asiat eivät ole aina niin yksiselitteisiä, mutta mielestäni aina pitää yrittää. Annella ja äidillä ei ole mitään erityistä syytä vihata toisiaan, joten on surullista lukea, kuinka kaksi tukea tarvitsevaa eivät löydä toisistansa tukea. Erilaisten kriisien ja koettelemusten luulisi yhdistävän ihmisiä, mutta Annen tilanteessa tuntuu kuin ratkaisua ei löytyisi. Maailma ei ole ehkä sittenkään niin yksiselitteinen ja tiettyä kaavaa noudattva. Toisaalta kirja muistuttaa meitä siitä, kuinka kaikkia on vain siedettävä. Toiselle mahdollisuuden antaminen voikin vaikka johtaa korvaamattomaan ystävyyteen?

Tästä päästäänkin Peteriin.
"Päiväni ovat täyttyneet Peteristä, ei muusta kuin Peteristä, unista ja ajatuksista--"
Anne on ihastunut Peteriin, mutta vanhemmat eivät hyväksy Annen ihastumista. Anne on löytänyt Peteristä jonkun jolle jutella. On sääli, että Anne ja Peter joutuvat tyytymään toveruuteen, mutta toisaalta ei synny suuria riitoja ja sydänsuruja jo muuten musertavaan aikaan. On kuitenkin hyvä, että Anne ja Peter pitävät yhtäja puravat ajatuksiansa toisillensa. Vanhemmille ei kuitenkaan voi kaikesta puhua, vaikka toisin usein väitetään. Kasvava nuori tarvitsee mielestäni omaa ikäänsä lähellä olevia ystäviä, joille purkaa myös huonot päivät. Olisiko Annella ollut yksinäisempää ilman Peteriä? Uskon, että olisi. Kouluun ei pääse, ei ole muuta kuin perhe, ja Peter...

Kaikki suosivat Margotia, on usein Annen päällimmäinen ajatus siskostansa. Anne myös kokee tavallista sisaruskateutta luulleessaan muun muassa Margotin olevan ihastunut Peteriin, mutta tämä paljastuu myöhemmin vain kateudeksi ystävästä. Sisaruskateus on luonnollista, mutta sen pitäisi olla ohimenevää. Miksi? Kateus on uuvuttavaa ja luovuutta pois vievää etenkin sota-aikoina. Silloin tärkeintä pitäisi olla yhtäpitäminen, sillä kaikkihan ovat samassa jamassa? Ja sisarukset ovat tietysti kultaakin kalliimpia<3

Tulipas paljon kirjoteltua, mutta silti aika suppeasti.Toivottavasti tästä saa silti jotain irti! Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan sitä, mitä Anne koki. Sota-tilanteessa kukaan ei pärjää yksin, jokainen tarvitsee toista. Tämä heijastuu myös nykymaailmaan; hyvin voiva ihminen tarvitsee ympärilleen muita ihmisiä voidakseen hyvin!

Ronja